Ikäihmisten karanteeni, hyvä vai huono asia?

posted in: Uncategorized | 0

Kuinka kauan ihmismieli jaksaa poikkeusoloja?

Suomen hallitus linjasi 16.3 että yli 70-vuotiaiden tulisi vetäytyä karanteenin kaltaisiin olosuhteisiin eli välttää tilanteita jossa he joutuvat kosketuksiin muiden ihmisten kanssa. Suurelle osalle vanhusväestöä se tarkoitti ehkä ainoiden sosiaalisten tilanteiden loppumista kokonaan.

Vaikutukset näkyvät jo Suomen mielenterveyskeskuksen ry:n kriisipuhelimessa, Mieli Ry:n johtava asiantuntija ja asiantuntijalääkäri Meri Larivaara kertoo Ilta-Sanomien julkaisussa 9.4.2020.

– lähemmäksi tällä hetkellä pääsevät kotihoitajat, joiden mukaan kaksi huolenaihetta nousevat yli muiden, yksinäisyys ja liikunnan puute.

Tästä samasta aiheesta olen itsekin huolissani toimiessani ikäihmisten kotiapu yrittäjänä.  Osa asiakkaistani on eristäytynyt vapaaehtoisesti tai omaisen pyynnöstä. Liikunnan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tutkimusten mukaan, joka toisella yli 75 -vuotiaalla on jo entuudestaan ongelmia arjen liikkumisesta ja lihaskunnon heikentyminen ja surkastuminen voi tapahtua jo viikossa. Kohtuullinen liikunta suojaa ikääntyneitä ihmisiä kaatumisilta ja lonkkamurtumilta. Riittävä lihasvoima on perusedellytys turvalliselle liikkumiselle ja päivittäisistä toiminnoista suoriutumisille.

Psykiatri Kristian Wahlbeck, Suomen mielenterveysseuran puheenjohtaja kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa 17.4;

-Kaari on yleensä tämä: yksinäisyydestä seuraa ahdistusta, kun pelkoja ei voi jakaa muiden kanssa. Jos ahdistus pitkittyy, seuraa lannistumisen, toivottomuuden ja masennuksen tunteita.

Yksinäisyydestä seuraa ahdistusta, kun pelkoja ei voida jakaa muiden kanssa. Sosiaalisen verkoston ja terveyden yhteys tulee esille erityisesti stressi tilanteissa. (Vanheneminen ja terveys, Lyyra, Pikkarainen, Tiikkainen).

Taustalla saattaa olla lapsuudesta jääneitä traumoja kuten hylkäyksen tunne. Sota-aika on jättänyt monia ikäviä muistoja. Monesti puhutaan ikäihmisten psyykkisestä voimasta, kuten ”kyllä täältä noustaan, on noustu ennenkin” mutta miten on niiden jättämien haavojen laita?

Wahlberg toteaa samassa Ilta-Sanomien haastattelussa – Avohoito on suurelta osin siirtynyt etäpalveluksi, mikä on tälle haavoittuvalle ryhmälle erityisen hankalaa. On hyvin tavallista, ettei heillä ole älypuhelimia tai taitoja käyttää videopuhelimia.

– Joudutaan turvautumaan tavallisiin puheluihin. Silloin kontakti, hoitavan henkilön ja tukea saavan välillä jää kyllä vaillinaiseksi.

Psykiatrin professori Erkki Isometsä toteaa samassa Ilta-Sanomien haastattelussa; – Etäyhteyksistä, joita on pyritty tuomaan mukaan palveluihin jo ennen koronaa, ettei teknologia sovellu kaikkeen. Yksinäisen ja monisairaan vanhuksen avuntarvetta on vaikeaa tyydyttää etäyhteyksillä.

Itselläni on asiakkaita hoivakodeissa ja he eritoten eivät käsitä tilannetta. Soitan heille viikoittain ja olen jo nyt kiinnittänyt huomiota miten erilaiset tunteet kuten viha, pelko yms. nousevat puheluissa esille. Samoin olen huomannut miten olosuhteet ovat vaikuttaneet mm. puheen tuottamisen vaikeudessa.

Lähipiirissäni on monta ikäihmistä ja soittelen myös heille mahdollisuuksien mukaan ja kumminkin kuulen, kun ei voi kenenkään kanssa jutella. Vasta fyysinen läsnäolo tuo tunteen ”juttelusta”. Fyysiseen läsnäoloon saattaa riittää pelkkä tapaaminen parvekkeella. Lähipiirissäni omaiset tekevät parveketreffejä. Olen kuullut myös ikkunatreffeistä, jossa tuuletusikkunan kautta jutellaan läheisen kanssa. Tässä kohtaa käyttäisin kumminkin jonkinlaista hengityssuojaa edes jotenkin estämässä mahdollisia bakteereja.

Pyrimme toimimaan tänä aikana niillä keinoin mitä meillä on, viemme ikäihmisiä heidän tai omaisten pyynnöstä ulkoilemaan ja kuuntelemaan mitä huolia heillä on. 

Kaikilla ei ole mahdollisuuksia päästä eri syiden takia omaisia tapaamaan. Lue myös aikaisempi kirjoitukseni ”onko omaisilla liian suuri vastuu?”

Asiakkaalla käydessämme, käytämme aina hengityssuojaimia ja käsineitä, näillä pyrimme estämään mahdollisesta pisaratartuntaa.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.